23 huhtikuun, 2020

Kesäemäntä/kesäisäntä keittiöön ja kartanon töihin

by pelismo in

Koronasta johtuneen yllättävän työsuhteen perumisen takia haemme pikavauhdilla Pöyhölän kesätiimiin kesä-heinä (elokuu) keittiöalan nousevaa tai jo kokeneempaa ammattilaista toimimaan viihtyisässä ympäristössä itsenäisesti ja myös nuorempia kesätyöntekijöitä ohjaavasti.
Kesä-heinäkuun asiakkaamme ovat rippikoululeiriläisiä, elo-syyskuussa mm. hääjuhlia, leirikoululaisia ja kokousasiakkaita. Teemme Pöyhölän keittiössä kaikkea rippikoululaisten makaronilaatikosta monipuolisiin häämenuihin ja meillä keittiöhenkilökunta hoitaa myös asiakaspalvelua salissa. Saat tukea ja ohjausta työhösi Pöyhölän yrittäjä Paulus Salolta, joka tekee kanssasi rinnallasi kaikkia työtehtäviä, toimii työnantajana ja ohjaajana myös muille kesätyöntekijöille.
Keittiö/salityöskentelyn lisäksi viikkoihin tuovat vaihtelevat kartanon työt, joita voidaan sovitella ammattitaidon mukaan.
Mikäli monipuolista ammattitaitoa ja asennetta löytyy, pystymme tarjoamaan täysiaikaisen työn toukokuun lopulta syyskuun alkuun. Jos pelkkä leirikuukausien (kesä-heinäkuu) tekeminen kiinnostaa, sekin on soviteltavissa. Toivomme keittiöalan peruskoulutusta (voi olla myös kesken) ja ennakkoluulotonta asennetta.
Tarjoamme historiallisessa Pöyhölässä monipuolisen työpaikan ja luonnonkauniin työympäristön Suomen kesässä. Myös majoitushuone Pöyhölästä kuuluu tarvittaessa työpaikkasi työsuhde-etuihin.
Pöyhölä on hyvin joustava työpaikka, pystymme räätälöimään työsuhteen kestoa ja määrää aika paljon työntekijän mukaan, mutta toivomme joustoa myös työntekijältä!
Kysy rohkeasti ja kerro itsestäsi Rantakartanon yrittäjälle
Paulus Salo 050-400 9819
paulus.salo@saunalahti.fi

Yritys:
Ruokamajakka Oy, Rantakartano Pöyhölä Keuruu
Yhteyshenkilön nimi:
Paulus Salo
Puhelin:
050-400 9819
Sähköposti:
paulus.salo@saunalahti.fi
Työsuhteen laatu:
määräaikainen,kesätyö
Hakuaika päättyy:
15 toukokuu, 2020